29. heinäkuuta 2012

Lauran Korttihaaste # 45

Lauran haasteessa piti valita jokin seuraavista: kuviosakset,kuviolävistäjä tai kuvioleikkuri. Minäpä valitsin leikkurin ja stanssasin tuon Nellie Snellenin(?) pyöryläisen.Yhden ainokaisen,mutta se luultavasti riittää :)


Paprut ovat BoBunnyn Timepiece -i love it!-  Tagiin leimailin pohjaksi PM:n french script leimasimella.Olisi ehdottomasti pitänyt leimata suoraan,tästä viisastuneena seuraavalla kerralla. Nuotti ja just a note ovat Small Stampsin ja tätä settiä saa ainakin Klemmarikellarista.
Lisäsin myös ihanaista vaaleanpunaista polyesteri ruutunauhaa ja päälle vielä helminauhaa.
Muina koristeina puolihelmiä sekä valoa kauniisti heijastavia pisaratimantteja.


Lämpimän halauksen tahdon myös kortin saajalle antaa :)

Mua niin kutkututtais jo tehdä joulukorttikin..sattuu vaan olemaan asian laita niin että viime vuodelta on koppa joulukortteja jo valmiina :D Niitä tais tulla jokunen tehtyä.
Niitä kun tässä katselin jokunen päivä sitten,niin en oikein ollut ihan innoissani siitä millaisia ne olivat..onhan tässä kuitenkin vuoden aikana tyyli muuttunut ja taidotkin ihan vähän kehittyneet.
Tiiä sitten pitäisikö niitä koettaa vähän tuunailla vai jättää vain lojumaan kaapin perukoille :D 
Katsastelin tässä myöskin joulupaperi varastoani ja voi kääk! En missään nimessä saa kyllä shoppailla lisää! Niistä nimittäin tekee seuraavan kymmenen vuoden joulukortit :D

Ukkosen jälkeisiin virkistyneisiin tunnelmiin!
  - ukkosti meinaan koko yön,voi sitä valojen kirkkautta taivaalla, se oli kaunista! -

Halirutistuksin;


Askartelufoorumin haaste # 27 SYKSY

Tuo minulle niin rakas vuodenaika. Sen ihanat,voimakkaat värit.Ja mikä parasta,se ttunnelmallisuus kun illat alkavat hämärtyä ja saa sytytellä kynttilöitä. Maljakot täytän upeilla vaahteranlehdillä :) Sieltä se syksy tulee..hitaasti,mutta varmasti.
Askartelufoorumin haasteeseen lähdin korttia tekemään ruskean ja oranssin sävyissä. Harmi vain,ettei kuva anna taas oikeaa kuvaa väreistä. Esimerkiksi tuo oranssi ei ole noin hailakka vaan oikein kunnon polttavan oranssin värinen.


Taustapaperit ovat Wellington paperikosta,sekä lehtiaiheinen K&Companyn Tim coffey Fallista.
Käytin oranssin suikaleen päällä myös YD:n Roppongi kuvioteippiä,mutta siitäpä ei paljoa näkyviin jäänytkään :D hups!


Tämmöistä tällä kertaa.
Oletteko ystäväiset huomanneet,että Askartelufoorumi sulkee ovensa ja on jo aloittanut uudet,kauniit Askartelutaivas sivut löytyvät täältä.

Helteistä viikonlopun jatkoa ihanaiset!

Halirutistuksin;

23. heinäkuuta 2012

Vaeltava aave

On satanut koko päivän. Mieltä se ei liioin piristä.
En muista milloin olisin viimeksi nukkunut kunnolla,tai ylipäätänsä nukkunut. En vain pysty nukahtamaan. Enkä syömään. Joten olen kuin suoraan Tuure Kilpeläisen laulusta Vaeltava aave :)
http://www.youtube.com/watch?v=JKfFBikJMZE
(Kuunnelkaas, ei lainkaan pöllömpi kipale. Tämä solisti on ihan mun lemppari :) )
Mutta onhan tässä jotain positiivista myös: laihtuu ihan ilman dieettiä ;)
Ja yöt ovat hyötykäytössä korttien teossa.



Tuohon lisään vielä valkoista höyhentä Magnolia vauvan alle,näyttää niin tyhjältä.



Tämmöisiä silmät ristissä tehtyjä kyhäelmiä :)

Aurinkoa ja kaikkea hyvää ja kaunista odotellen

Halirutistuksin;

19. heinäkuuta 2012

Lauran Korttihaaste # 44

*Taustapaperina sanomalehteä*

Sen kummemmin höpöttelemättä korttia kehiin =)


Elikkä taustalla on tuollaista,olisiko MD:n mainossanomalehti aiheista kuviopaperia. Napsaisin kyllä palan ihka oikeastakin sanomalehdestä, Turun Sanomista :D Oli siinä haastetta löytää sopivaa plänttiä :D Ja tämä kyseinen lehti löytyi vielä kaapista jota tässä olen parina päivänä ahkerasti siivoillut ja on vuodelta 2009. Uskomatonta,mutta totta! Vähän ajattelin,että mun tarvii tätä kyseistä kaappia siivota kenties pikkusen useemmin :D:D


Aika yksinkertainen ja nopea tuotos. Välillä näinkin :)

Ihanaa aurinkoista torstai-iltaa. Kaunista kun auringonsäteet leikkii seinällä.

Halirutistuksin:

It´s All About The Vintage # 23 Kaikki Käy

Ihanassa Vintage haasteessa käy tällä kertaa kaikki.
Toukka sai synttärilahjaksi pienet suloiset lenkkarit ja minä valppaana heti jemmasin tämän niiden laatikon. Nyt se sai ylleen uuden asun. Tein tämän ajatellen edellisen postaukseni albumia,että sopisivat joten kuten yhteen. Muistojen albumia on hyvä säilyttää tässä aarrelaatikossa ;)
Kansikuva:


Sitten kuvaa vähän sivultapäin:



Tämä ihana Made with Love metallikoriste on Nauhataivaasta.


Yritin päivänvalossa ja keinovalossa kuvata tätä,mutta en vain saanut värejä näyttämään samoilta kuin luonnossa.
Onko jollakulla kokemusta kuvausteltasta ? Kannattaisiko sellainen hankkia, ja ennenkaikkea,mistä niitä mahtaisi saada?


Mukavaa kun aurinko pitkästä aikaa paistaa. Meillä on tässä vähän nyt meneillään surullistakin aikaa,mutta eiköhän tästä selvitä. Joskus se elämä vaan heittää kuperkeikkaa,eihän sille mitään voi. Nousta vain jaloilleen ja eteenpäin :)

Haleja teille ihanille <3 Askarteluiloa :) !

Rutistuksin:


Psst: Klemmarikellarissa muuttoale jatkuu - käyhän ostoksilla :) Minäkin vähän lohtushoppailin ;)

17. heinäkuuta 2012

Askartelufoorumin heinäkuun KK-haaste

Askartelufoorumin tämän kuun haasteessa piti pyöräyttää albumi.
Koskaan ennen en ole edes yrittänyt albumia tehdä,joten pitää kai olla ihan tyytyväinen tähän aikaansaannokseeni :) Tämä on tämmönen Lauski-versio,ihan oman maun mukainen,ihan omilla mielikuvitus ohjeilla kasattu. Ei paha,vielä pysyy kasassa :D

Mietin että minkälaisen albumin tekisin..en halunnut valokuva-albumia,joten tein muistojen kätköpaikan.
Jätin nuo sivujen reunat auki jonne voi sitten sujauttaa niitä kuvia tai mitä nyt milloinkin.

Lähdetäämpäs liikkeelle,toivottavasti kone pelittää (rakas joulupukki,tuo minulle tehokkaampi kannettava :D )


Tässä albumin kansi kuvattuna.
Sitten kuvaa vähän ylempää:


Seuraavaksi sitten kuvapläjäystä albumin sivuista. Niitä olisi voinut koristella vaikka kuinka ja paljon ja taidan myöhemmin jatkaakin,mutta päätin että nyt saa kelvata esittelyyn :)

Tähän sivulle laitoin lempilausahduksen: "Vain aika voi unelmat toteuttaa,se monet haaveet todeksi saa." Näinhän se on!  Kerrompa omasta pienestä unelmastani vähän myöhemmin ;)

Yläkuvassa albumin keskiaukeama.

Tiiä sitten tuliko sivuja liikaa ...
Tässä kuva vielä kun nauhat ovat kiinni. Olisi voineet olla pidemmät,mutta itse en henkilökohtaisesti tykkää omissa töissäni  jos ne roikkuvat metritolkulla :D

Oli kyllä tosi mukavaa tätä väkertää,ei varmasti jää viimeiseksi tekeleeksi.
Mutta en tiiä olisinko pitkään aikaan uskaltautunut tämmöistä tekemään,mutta innostuin vallan hirmusesti tästä haasteesta :)
Kiitokset vain Askartelufoorumille!!

Onneksi ennätin saamaan postauksen valmiiksi ennen noita Raisiosta päin lipuvia tosi,tosi synkkiä pilviä. Kohta sitä taas varmaan sataa kaatamalla :) kenties ukkostaakin,jihuu :)

Vaaleanpunaisia unelmia jokaiselle :)

Ai niin..siihen minun pieneen haaveeseeni liittyy ehdottomasti kortteilu/askartelu sekä pienen pieni putiikki ;o)

Halirutistuksin:



15. heinäkuuta 2012

Lauran Korttihaaste # 43 CHRISTIAN

Taas minä viime tingan touhottaja vouhotan korttia haasteeseen ihan viime metreillä :)
NIMI oli aiheena tällä viikolla ja minä tein esikoiselle kiitos kortin äitykän avustamisesta.


Niin paljon apua mun pikkuavustajasta on,että empä ollenkaan tiiä mihin ilman mun mussukkaa joutuisinkaan <3


Taustapaperi on 7gypsiesin, Crafts Toon stanssit. Kellon kuva on hyödynnetty Crafty Individuals-leimasimen taustakartongista.
Koristeena kastehelmiä,ruusuja ja puolihelmiä.


Saipa esikoinen sitten palkinnoksi vielä uusimman Aku Ankan taskukirjan..eipä taija olla enää montaa sivua lukematta :D

Rentouttavaa sunnuntaita ja TERVETULOA UUDET LUKIJAT <3 ja vanhat lukijat: ihanaa että olette seurassani =) !!! <3

Halirutistuksin:

14. heinäkuuta 2012

Arkkikaupan Haaste # 30

Heissan ihanaiset!
Minä tässä ihmettelen minne se kesä katosi.. niin oli aamusella kirpeä ilma ihankuin syksy olisi tullut yhdessä yössä. Vaikka ei mitään valittamista-syksy on minulle se mieluisin vuodenaika. Useimmat heräilee kevään kynnyksellä eloon, minä virkistyn syyskuun koittaessa :)

Arkkikaupan kolmannessakymmenennessä haasteessa sanottiin että pitsi.
Minä tein kortin jossa ehkä on tai sitten ei ole pitsiä :D Katsokaas kun mahdetaanko tuo minun vaaleanpunainen koristepitsini lukea pitsiksi ?!? Itse sen ainakin sinne kategorioin.
Mutta ellei kelpaa,teen toki uuden kortin :) mieluusti :)



Papereina käytin Papermanian Chatsworth vintage collectionin ihania tekstuuripintaisia papereita. Ihana vaaleanpunainen strassein koristettu pitsinauha on Nauhataivaasta.



Kukkarykelmästä löytyy gardeniaa ja pikkuruusuja,ruusunnuppuja ja kirsikankukkia joita töpsöttelin Versacraftin Bubble Gumilla, satiinruusuja,tylliä ja kimaltavia sydäntimantteja.


Tässä koetan tahkoa tänne vielä kahta kuvaa,mutta jostain syystä ne ei vain tänne siirry :(  Harmillista.


No nyt sain ainakin yhden kuvan vielä. Tosin siitä tuli ihan hassunnäköinen,huomaatteko? Onkohan nyt bloggerissa,mun koneessa vaiko sitten kuvissa jotain mätää :D
Näillä mennään kuitenkin.

Mainiota viikonlopun jatkoa, nauttikaahan joka hetkestä!

Kortteja olisi postattavaksi vaikka kuinka ja paljon..kun vaan ehtisi :)

Halirutistuksin aurinkoisin mielin:


Namu nam nam

Marikalla (klikklik) on bloginamua tarjolla. Aikaa osallistua vielä 24.7 asti. Todella ihana ja herkullinen namunen palkintona.

10. heinäkuuta 2012

P*skarteluhaaste # 147

Viime tipassa mukaan P*skikseen.
 Tällä kertaa oli Katjuskan haaste -moottorin jylinää- . Mielessäni pyörittelin vaikka mimmosia vaihtoehtoja,mutta kun nämä poikien ja miesten kortit ovat mulle aina niin työläitä,enkä millään meinaa saada mitään aikaiseksi niin ajattelin että jätän haasteen tällä erää välistä.
Sitten multa tilattiinkin "resupekalle" synttärikorttia :) Oli vähän pakko saada jonkunlainen kyhätyksi.
Tämmönen yksinkertainen tekele vain


Resuista on ellei muuta, ja tietenkin sitä moottorin köhinää :)


Kyllä niin paljon tarvitsis alkaa harjoitella näitä poikien kortteja tekemään. Suvussakin kuitenkin enemmistö poikia ja miehiä joille kortteja tehdä. Ovat saaneet tähän asti tyytyä sellasiin vähän hempeimpiin mun osaltani :D


Tässä ihan alkaa löysistyä kun Toukka on mummun ja pappan kanssa mökillä ja saa ottaa ihan rennosti oman aikataulun mukaan.
Esikoisellakin omat touhunsa ja menonsa,tuossa se aina välillä viuhahtaa kääntymässä :)
Mutta voi tätä ihanuutta kun saa koko päivän istuksia askartelupöydän ääressä ja puuhastella kaikenlaista luovaa.
Vielä on niin harmaa ja kurja ilmakin ettei tee mieli uloskaan ollenkaan- täydellistä :)

Seuraavaa haasteaihetta odotellen

Halirutistuksin:

7. heinäkuuta 2012

Askartelufoorumin Korttihaaste # 26 HÄÄT

Hikistä lauantai iltapäivää! On niin seisova ilma että jollei kohta pian ala sataa niin tänne läkähtyy. Huomiseksi sentään on ukonilmaa luvattu,oi mä niin rakastan ukkosta!!
Asiasta sitten ihan toisenlaiseen,nimittäin Askartelufoorumin haasteeseen. Heinäkuu kun on niin häitä juhlitaan jokapuolella ja niin tässäkin haasteessa aiheena on häät.
Minulta tilattiin hääkortteja ja niitä sitten olen tehtaillut haasteet mielessäni.

Tsekatkaa myös Askartelufoorumin kuukaudenhaaste, aiheena albumi. Mulla parhaillaan kyseinen valmisteilla vaikken ikuna ole semmosta tehnytkään,eikä ole vekottimiakaan siihen tarkoitukseen,mutta onneksi on mielikuvitusta :)


Kultaraitapaperi on FF:n Black&Gold A4 paperikosta. Kaksi muuta kultavalkoista ovat Tiimarin löytyjä. Keskellä oleva kohokuvioitu ovaali on helmiäiskartonkia johon liimasin kaksi kerman väristä satiinisydäntä <3 .
Helminauhaa laitoin kiertämään korttia. On se Tacky glue vaan ihan parasta liimaa sanon minä!
Beiget kangaskukat nipsaisin Nauhataivaasta tulleesta pätkästä,kiitos vain Kirsille ylimääräisistä ihanista unelmanauhoista :)!
Pienet gardeniat ovat Dekorettesta, samoin kuin nuo pienetpienet nupulliset keltaiset ruusut.


Töpsöttelin papereitten ja jopa kukkienkin reunoja pikkuisen vintage photolla.
Lehdiksi laitoin leikkurilla leikattuja puukuvioita. Eli nuo vihreät ovat sen puun oksia :) Ei hassumpi,tulee varmaan käytettyä jatkossakin.


Lisäkoristeeksi puolihelmiä tietenkin. Ne tuntuvat aina olevan semmonen vakiovaruste.


Tällaisen teen varmaan toisenkin mutta toisenlaisilla sävyillä.

Sinellin kuukaudenkisassa on ainakin aiheena häät,mitähän sitä sinne kehittelisi..
Nooh tiiä häntä muta nyt pitää tästä jaarittelemast hilpaista tuonne askartelupisteelle kun Toukka tirsahti viimeinkin ja esikoinen,Risu, häippäsi pihalle kavereitten kanssa,isäntä on töissä ja voi sentään mikä ihana hiljaisuus ja rauha täällä tällä hetkellä onkaan :D
Täytyy käyttää hetki hyväkseen ja koettaa saada lisää tilattuja kortteja valmiiksi ennenkuin aikarajat alkavat tulla vastaan :D

Tästä kahvia lähden kuppiini ensiksi kaatamaan (no kun ei ole ihan vielä tarpeeksi hiki,mutta kohta on ;D ) ja
toivottelen teille kaikille oikein muikeat lauantaipäivän ja ehtoon jatkot!
Huomenna palaillaan asiaan uudella kortilla ja jos mäihä käy niin jopa kahdella :D

Halirutistuksin: