30. toukokuuta 2013

Kortti peruskoulun päättävälle


Heipsan!
Toukokuun viimeisiä päiviä viedään ja kohta alkaa ihana kesäkuu ja lomat - ainakin joillakin,ainakin koululaisilla :)

Tämä kortti onnittelee peruskoulunsa päättävää.


Sain ystävältä postitse pienen pussukkaisen noita kauniita cameokoristeita. IHANIA!


Upea korsettileimasin on Stampendousin.. muistaakseni :) Saa korjata jos olen ihan väärässä!

Loppuun vielä ihana valkovuokkokimppu jonka sain pojilta. Voi suloisuutta!


                                                       Kuullaan taas pian :)


29. toukokuuta 2013

Kesä tervehdys

Kesäinen tervehdys tuttavaperheelle.
Perheen äidin lempiväreissä. Tää on tämmönen super pikaisesti kokoon kyhätty kortti, hyvä kun tätäkään ehdin tehdä kun jo piti viilettää vierailemaan :) 
Mukavaa oli ja naurua riitti ja kahvitarjottavat olivat ihanan kesäisiä mansikkakakkua myöten!



Lienee kamera ollut pikkusen vinksallaan kuvaa otettaessa :D


Käytin korttiin iänikuisen vanhoja tekemiäni hiutalekukkia. Sekaan asettelin pitsikukkia joista myös löytyy helmikeskusta.




                                      Auringonpaistetta ja hymyhuulia iltaanne !!

27. toukokuuta 2013

Voehan poijjaat !!!

Siis voi apua! Miten mulle tuottaa tuskaa valmistaa kortteja pojille ja miehille.. En tajua! Onkohan muilla samanmoisia pätkimisiä kyseisten korttien kanssa kuin mulla :) ??
Ihan yksinkertaiseenkin korttiin menee iät ja ajat ihan vain pähkäillessä että mitähän tähän nyt vois oikeen laittaa..

Seuraavien korttien vuoksi kului verta,hikeä ja kyyneliä :D Heh,no ei nyt sentään, mutta ainakin pienoisen päänsäryn sain kylläkin!


Menopelien viemää tällä kertaa. Aika ihana tuo pojan vanhanaikainen pyörä!



Ekaa kertaa käytin leimaamiseen akryylimaalia ja aika kivat noista ratasten jäljistä tulikin. Pitänee ottaa tämä useammin tavaksi,eikä olla niin kaavoihin kangistunut :)

Seuraava kortti meni esikoisen kaverille.



Mukavia nuo jättinapit,niitä löysin jo alkuvuodesta Tiimarista. Väsäsin niistä piristystä työhuoneeni muistitaulullekin. Magneetti vain taakse liimalla.


Värikästä ehtoota :)  Taidampa mennä hörppäämään iltateet partsille lämpimään ilta-aurinkoon!

26. toukokuuta 2013

Lady Time tilauskortit

Heippa vaan!

Tänään sain valmiiksi kaksi tilauskorttia. Minua pyydettiin tekemään kaksi vintagekorttia naisihmiselle.


Tähän korttiin oli toiveena ainoastaan että jos sais pieniä helmiä. Niitä laitoin sitten kehystämään kortin kuvaa.






Tässä sitten toinen kortti :



Mulla ei ollut kuin musta-valkoisia cameokoristeita,joissa tuo nainen on ihan vitivalkoinen. Se ei jotenkin sopinut,niimpä sitten sivelin päälle Dimensional pearlsin mushroomia.



Kukkia ja perhosia koristeeksi,sekä magnolian kirkkaasta pisaraoksasta irroitetut "kristallit".



Ylioppilas ja rippikortit ovat vielä alkutekijöissään,tarvitsee laittaa vauhtia.
Tänä vuonna päänvaivaa tuottaa myös kortti miesopettajalle,mitähän
sitä oikein keksisi ...

Aurinkoisia tunnelmia, terkuin ;


24. toukokuuta 2013

Muistoja muistoja

Heippatirallaa!
Muistojen kultaama on tällä kertaa korttini aiheena :)


Tässä muisteltiin yhden ystäväni kanssa menneitä vuosia ja siitä lähti sitten innostus tähän korttiin. Taidampa lähettää tämän juuri hänelle!


Tykkään ihan hirmuisesti noista kahvimokan värisistä villiruusuista.


Filigree kulmista ja muista filigree koristeista on tullut myös osa melkein jokaista korttia tällä hetkellä. Hetken aikaa aina jokin villitys ja tykästyminen on päällänsä kunnes ne menettää hohtonsa jossain vaiheessa.


Kauniita muisteluja, minä tästä lähden lenkille. Selkä on ollut niin tukkeessa jo tosi kauan ettei ole pururataa päässyt kiertämään,mutta nyt ajattelin uskaltautua =)

Halein ja rentouttavaa perjantai-iltaa toivotellen ;

23. toukokuuta 2013

Love like you´re never been hurt!

      Heippa!


Seuraavan kortin tein rakkaalle ystävälleni vähän niinkuin piristykseksi ja pieneksi jaksamis potkuksi, joka painii nyt samojen surullisten asioitten kanssa kuin minä viime syksynä ja alkuvuonna.

Teksti korttikuva on Kaiser Craftin The lake house - Resort. Korttikuvan tausta oli vaaleanpunertava,mutta mä sitä vähän inkkailin rusehtavaksi.



Kortin leimatut kuvat ovat kaikki Artemion clear stamps- setillä leimattuja.
Pari filigree koristetta joiden alkuperäinen väri oli hopea,maalasin ne Artisten sandilla. Timantti molemmissa keskellä :)


Oon nyt ihastunut noihin postileima leimasimiin ja niitä saattaakin näkyä monessakin tulevassa kortissa :)


Näihin perhos tunnelmiin heipä hei ja mukavia hetkiä teille  =) !!

22. toukokuuta 2013

Sekamelska :)

Annoin tälle kortille nimeksi sekamelska :) Päätin suitsait sukkelaan kyhätä kasaan kortin tarvikkeista jotka sattuivat pyörimään työpöytäni yhdessä nurkassa.
Hitti vai huti,siitä en tiedä,mutta tulipahan tehtyä =)


Perhoset kylläkin leikkasin ihan varta vasten Inkidon paperiarkista.


Kai sitä voi tälläkin tavoin siivota jonkun nurkan vapaaksi pöydältä :D


Kuva on ainakin suloisuuden huippu!


Nyt tosin tarvitsee kiireen vilkkaa jatkaa ihan oikeasti siivoamista .. on se jännä kuinka nopsaan isompikin työpöytä täyttyy kaikenlaisesta tavarasta kun on ahkerasti muutaman päivän kortteillut :)
Mä kyllä koetan aina järjestää paikat kuntoon jokaisen kortin valmistumisen jälkeen,mutta joskus se väkisinkin jää vähän retuperälle :)

Terkuin;

18. toukokuuta 2013

Synttärionnittelut

Kauneinta viikonloppua!
Tuli tarvetta syntymäpäiväkortille, jonka kuvaksi valitsin niin suloisen ja hellyyttävän Nellie´s:n vintage kuvan ongella olevasta pienestä pojasta. Tuo poika muistuttaa niin mun nuorimmaista - joten eipä ole ihme,että tämä kuva veikin sydämeni heti <3 =)



Tuo sydänpari oli ennen sellaisen kiiltävän kullan värinen,jota maalailin ensin Artisten akryylimaalilla sävynä sand..sitten se olikin liian vaalea..tuputtelin päälle Distressin vintage photoa jolloin siitä tuli liian tumma taas :D loppu viimeksi sivelin vielä kirkasta krakleerausmaalia pintaan ja ta-daa,justiinsa sellanen kun halusinkin ;)

Paprut Simple Storiesin Documented lehtiöstä sekä kraft-kartonkia. Synttärionnittelut Finnstamperin leimattuna kraftille. Pikkuisen postileimaa yläkulmaan Artemion leimasimella.


Kaikilla vintagesta pitävillä jo alkaa kaiketi näitä kuvia ollakin,mutta jollei vielä ole,niin näitä saa ainakin Paperellasta =)

Eikö vain olekin söpöinen ja suloinen pikku kundi =) Voisin ihastella tätä kuvaa loputtomiin!

                                                            Iloisin terkuin;

16. toukokuuta 2013

Vaaleaa valmistuneelle

Seuraava kortti on tilaustyönä tehty valmistuneelle. Ja vaaleita sävyjä oli toiveissa höystettynä hieman jollain muulla värillä. Kuvaksi toivottiin vintagea ja voihan jehna -sehän passaa mulle paremmin kuin hyvin ;)


Taustapaprut ovat BG:n ,niiden päälle leveää Nauhataivaan pitsiä sekä sideharsokangasta.


Perhoset leikkasin Maja Designin Vintage spring Basics ~6th of may~ paperiarkista. Ja kuorrutin ne glossylla,eipä juurikaan näy kyllä kuvassa =(
Kellotaululeike on Studio Lightin Romantic Pictures leikekuva-arkista josta samaisesta arkista on myöskin tuo ladyn kuva =) Löytyypä tältä puolelta korttia jopa pari valkeaa kukkaakin.


Mä tuon korttikuvan reunoja vähän siveltimellä suttailin vaaleaksi. Ihan ColorBoxin Cat´s eye pigment musteella frost white.
Reunassa oleva pieni leikekuva on aivan ihanasta Maja Designin Vintage summer Basics ~Memories~



Kortin molemmin puolin on pisarahelminauhaa. Jotain samantapaista myytiin joskus Nauhataivaassa,mutta ei ole aikoihin ollut enää myynnissä ... Noh, nopeat syövät hitaat,eikös se niin mene ;D

Vaaleita unelmia teille ja kirkkaita linnunlaulun säveliä =)
Halein ja terkuin;

15. toukokuuta 2013

Piristävä turkoosi ja lasipurkki hulluus :)

Upeaa keskiviikkoa, nopeasti on alkuviikko mennyt ja kohta on jo taas viikonloppu,jihuu :) ! Saankin olla ruhtinaallisesti kokonaisen viikonlopun ihan yksikseni..voi sentään,mitähän kaikkea kivaa sitä keksiskään ;)

Onko kortintekijällä pahempaa painajaista kuin se että huomaa,että kortti alkaa mennä pipariksi ja sitten yrittää sen epätoivoisesti vielä pelastaa ?!?!?  Noh,mulle kävi juuri niin seuraavan kortin kanssa.


Muutenkin jumitin tämän kortin kanssa ihan tolkuttomasti..en tiiä miksi..olisiko johtunut värimaailmasta..


Vähän jäi hassuksi tuo rusetti ja nuo perhoset lepattelemaan sitä pitkin.. jokin tässä ei nyt vaan istu mun mielestä.


Tekstille jätin tilaa kortin yläreunaan - ehkä mä kehtaan tämän jollekulle vielä lahjoittaa :)

Jep, ja sitten mun hulluus.. on ollut jo monta kuukautta joku ihan tajuton lasipurkki villitys..ne vaan ovat niin kauniita! Näitä olen jaksanut ihailla jo helmikuusta lähtien kun ne sain.


Näissä on ihanalta vaniljalta tuoksuvat kynttilät sisällä..ei näitä kyllä tohdi polttaa ikinä!

Ja entäpä tämä Finnmarin purkki tuikkuineen! Toivoin äippäpäivälahjaksi samanlaista mutta sitä missä on omenanvihreät tuikut,mutta ei enää löytynyt mistään kaupasta :(


Pirteää pikkulauantaita! :) :)

Halituksin;