29. kesäkuuta 2012

Ihanuuksia

Kaunista perjantai-iltapäivää :) Tämä ihanan rauhallinen hetki kun toukan sai tirsoille kera kahvikupposen.
Aamupäivä olikin aikamoista ravia ympäri kauppoja. Onneksi kuitenkin tällä kertaa jopa muistin ottaa antaumuksella laaditun kauppalistan mukaan. Yleensä,tai ainakin aika usein, unohdan ne lojumaan pöydälle ja sitten kaupassa pyörin H.Moilasena yrittäen muistella mitä lappuun raapustin :) (näky sekin sinänsä :D )

Kova oli pettymys kun kotia tullessa ei postipoika ollutkaan vielä tuonut Nauhataivaan kirjettä. Nyyh. Ihan laskeskelin että se jo tänään olisi perillä. Ehkä sitten maanantaina. Esittelen nyt sitten vain nämä eilen saapuneet ihanuudet. Valitettavasti kuvat ovat taas sitä luokkaa että tosi kovalla tihrustamisella niistä saattaa saada selvää. Mun tarvii kyllä tutustua paremmin kameran asetuksiin. Tai ehkä hommata se sellainen kuvausteltta niin on valotus aina kohdillaan. Harkitaan.

Taavanaisella on aivan ihania kaikkia pikkuriikkiä koristuksia



Sitten aivan ihana,minulle uusi tuttavuus Dekorette . Todella nopsa toimitus. Tuuria vielä sekin että meillä on sama pankki. Eli maksettuani tuotteet,olivat ne jo seuraavana päivänä luukusta tupsahtaneet.


Seuraavat tuotteet myös Dekorettesta:


Oli pakko saada tuo viiristanssi. Kukkahulinat myös jatkuvat vielä tuolla,joten jos kukkia uupuu,niin nyt saa ihan ok hinnalla.

Nämä helminauhat ehdin jo ripustaa inspiraatiotaululle. Ovat niin herkullisen värisiä,että niitä kelpaa katsella kun askartelee. Ja on tuosta helppoa ottaakin.



Helminauhat ovat Decorahouselta. Sieltä saa myös kaikkia ihania hääjuttuja sekä ristiäiskoristuksia yms.

Lumikelloissahan on vielä huomiseen saakka -50% 9-vuotis synttäritarjous voimassa.
Seuraavat suloisuudet ovat sieltä :


Nuo mustilta näyttävät klöntit :D:D ovat metallikoristeita.

Nyt pitäisi olla koristeita tarpeeksi ainakin muutamaan korttiin :D

Tämmöiset lahjakassit tekaisin eilis iltana puolinukuksissa. Ei kovin kummoiset,mutta ainakin ajavat tärkeimmän asian eli pitävät sisällään lahjukset jotka matkaavat äitimuorille ja kummitädilleni jotka huomenna Toijalasta saapuvat tänne kemuihin.


Äitykkä saa lisäksi tuon kortin jolla osallistuin viimeksi Arkkikaupan haasteeseen ja kummitätsylleni tein vähän samantapaisen hänen lempivärissään.


Sisäpuolelta:


Näihin kuviin ja tunnelmiin haen vielä toisen kupposen kahvia ja sitten alan siivota.
Vippailen tänään jo synttärikoristuksia paikoillensa niin ei tarvitse huomenna sähläillä. Vielä pitää illalla käydä hakemassa joitain kauniita leikkokukkia kaupasta ja eiköhän sitten kaikki ala olla valmisteltu valmiiksi.
Iltasella voin ehkä ehtiä tekemään kortinkin :)

Lämmintä, pilvetöntä ja rentouttavaa alkavaa viikonloppua <3
Mansikoita, kirsikoita ja muita makoisia herkkuja :)

Halirutistuksin:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi :) Se piristää ja innostaa minua varmasti <3